Chapter 78

  Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille. 

  Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia. 

  Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, 

  sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt. 

  Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa, 

  että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa. 

  Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin. 

  Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle. 

  Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä. 

  Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan, 

  vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti. 

  Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla. 

  Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi. 

  Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt. 

  Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. 

  Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä. 

  Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa. 

  He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi. 

  Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa? 

  Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?" 

  Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha, 

  koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa. 

  Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet; 

  hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa. 

  Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin. 

  Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen; 

  hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa; 

  hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa. 

  Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada. 

  Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan, 

  kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet. 

  Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä. 

  Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon. 

  Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa. 

  He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa. 

  Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä; 

  sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa. 

  Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta. 

  Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja. 

  Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa! 

  Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän. 

  He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta, 

  jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla, 

  muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda; 

  lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä; 

  antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä; 

  hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa; 

  antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille. 

  Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä. 

  Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan. 

  Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista. 

  Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa. 

  Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri. 

  Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut. 

  Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa. 

  Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria, 

  vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi. 

  He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla. 

  Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti. 

  Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle. 

  Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin. 

  Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa. 

  Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille. 

  Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä. 

  Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari. 

  Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän. 

  Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa, 

  vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa. 

  Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi. 

  Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista. 

  Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa. 

  Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.